Eteenpäin mennään

Viikko sitten tänne tuli viimein talvi ja saimme nauttia lumesta kokonaista kaksi päivää. Mikä riemu ja miten valoisaa! Toisena lumipäivänä olin töissä Hidden Gardensilla ja jouduinkin ensimmäiseksi lumitöihin, lunta oli satanut 4-5 cm.

IMG_4781
Lumiriemun jälkeen palattiin kyllä nopeasti maanpinnalle – lämpötila on vain noussut, eilen taisi olla +13C.

Viime viikolla kävin taas työhaastattelussa, tällä kertaa Stirlingissä. Seuraavana päivänä soi puhelin ja sain työpaikan teatterin lipputoimistosta! Työsopimusta ei tosin ole vielä allekirjoitettu, joten en uskalla sen enempää riemuita. Ja toisekseen tämä työ ei ole montaa tuntia viikossa. 😦 Mutta otin paikan vastaan, mielellään tietenkin, katsotaan miten sujuu.

Viime viikolla aloitin viimein Punaisen Ristin koulutuksen. Ensiavun lisäksi koulutukseen kuuluu tutustumista Punaisen Ristin toimintaan, periaatteisiin, turvallisiin työskentelytapoihin jne. jne. Ensimmäisellä kurssikerralla harjoittelimme mm. käsien pesua (kyllä juu) ja pyörätuolin käyttöä. Täällä otetaan health & safety-asiat ihan todesta ja kaikki käydään perusteellisesti läpi. On paljon sääntöjä ja säädöksiä, ainakin Hollannin Punaisen Ristin toimintaan verrattuna. Mikäs siinä, uutta on aina mukava oppia.

Uutta tammikuulla on ollut se, että Tony on päässyt töistä kotiin melkein joka viikonloppu. Firman autolla ollaan käyty kaupassa, mitä luksusta sekin kun ei tarvitse raahata sateessa ja tuulessa kauppakasseja ylämäkeen. Kun pari viikkoa sitten juoksimme kaatosateessa ostosten kanssa autoon ja lähdimme ajamaan kotiin, ajattelin että tämä on sitä Onnea! Siinä hetkessä, juuri silloin. Tajuaminen, etten olisi mieluummin missään muualla kuin siinä auton etupenkillä. Ei siihen sen kummempaa tarvitse kuin pienen helpotuksen arkeen (=auto), oman kumppanin ja tiedon siitä, että ollaan matkalla kotiin missä keitetään kahvit. 🙂

IMG_4774

Näkymä kotitalon portailta

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s